Blogi

Siilinjärven Vihreät tekevät jatkuvasti töitä Siilinjärven luonnon ja kuntalaisten hyväksi.

Tule muuttamaan maailmaa!


Valtuustoaloite kunnan ilmasto-ohjelman päivittämiseksi

Julkaistu

Kategoria

Valtuustoaloite jätetty kunnanvaltuuston kokouksessa 20.3.2023.

——–

Ilmaston lämpeneminen ihmisen toiminnan seurauksena on yksi suurimpia maailmanlaajuisia kriisejä. Se on uhka luonnolle ja ihmisille myös meillä Suomessa. Ilmasto on lämmennyt keskimäärin jo reilun asteen esiteollisesta ajasta, mutta arktisilla alueilla lämpeneminen on kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla maailmassa.

Ilmastonmuutos vaikuttaa jo luontoon. Suomessa esimerkiksi saimaannorpan pesiminen on vaikeutunut ja naali on sukupuuton partaalla. Tuholaishyönteisten ja kasvitautien määrä lisääntyy. Myös sään ääri-ilmiöt yleistyvät ja haastavat ruoantuotannon.

Me voimme, ja meidän täytyy hillitä ilmastonmuutoksen etenemistä. Ilmastonmuutoksen torjunnalla on jo kiire.

Vuonna 2022 säädettiin uusi ilmastolaki. Uuden ilmastolain mukaan:

“kunnan on laadittava taikka päivitettävä ilmastosuunnitelma vähintään kerran valtuustokaudessa. Suunnitelmassa on oltava:
1) tavoite kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisestä kunnassa;
2) toimet, joilla kasvihuonekaasujen päästöjä vähennetään kunnassa;
3) tiedot kasvihuonekaasujen päästöjen kehityksestä kunnassa;
4) tiedot suunnitelman toteutumisen seurannasta;
5) muut kuin 1—4 kohdassa tarkoitetut tarpeellisiksi katsotut seikat.”

Siilinjärven kunnan ilmasto-ohjelma hyväksyttiin kunnanvaltuuston kokouksessa 17.6.2021 mutta on uuden lain näkökulmasta puutteellinen kaikkien yllä mainittujen kohtien (1-5) osalta.

Uuden lain mukaan suunnitelman hyväksyy valtuusto. Laki myös määrää, että suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (410/2015) 37 §:ssä tarkoitetussa kuntastrategiassa sekä 115 §:ssä tarkoitetussa toimintakertomuksessa.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kunnanhallitus ryhtyy välittömästi tarvittaviin toimiin ilmasto-ohjelman päivittämiseksi lain mukaiseksi.