(Alkuperäinen teksti on julkaistu Uutis-Jousessa 11.3.2021)
Kun Kasurilantieltä katsoo itään päin uuden terveyskeskuksen työmaan yli näkyy valtava jätekipsivuori ja sivukiviläjät. Nämä vuoret tulevat nousemaan vuoteen 2035 mennessä 60 metriä ylöspäin. Niistä tulee korkeammat kuin esimerkiksi Puijon mäki. Rikastushiekka tulee lisääntymään Mustin rikastushiekka-alueella erittäin paljon.
Yara suunnittelee Laukansalon louhosta, joka tulisi noin 1,5 kilometrin päähän Siilinjärven torilta. Louhoksen lähialueella sijaitsevat Sulkavanniityn, Simonsalon, Mäkelän, Honkamäen, Joentauksen, Leppkaarteen, Siilinpään ja Ahmon asunto-alueet alle kilometrin päässä mahdollisesta louhoksesta. Näillä asutus-alueilla asuu yli 5000 siilinjärveläistä. Puolet Siilinjärven kirkonkylän asukkaista.
Huoli kiinteistöjen arvosta on suuri ja perusteltu. Louhiminen tällä tulevalla alueella kestäisi 20-25 vuotta. Kaivospäällikkö Antti Savolainen kirjoitti Savon Sanomissa: ”Jos löydetään hyvä tapa jatkaa toimintaa hyvässä yhteistyössä naapureiden kanssa, sillä voisi olla sellainen vaikutus, ettei talojen arvot ainakaan laske.”
Voisiko Antti avata, mitä tämä edellä mainittu tarkoittaa vaikka tämän lehden palstoilla?
75-tie putoaa Laukansalon kaivosmonttuun. Mistä kautta kuuslahtelaiset tulevat viitostielle jatkossa? Varpaisjärven kautta vai Muuruveden kautta? Minne sijoitetaan 25 vuoden kipsi ja rikastushiekka?
Itse en kannata Laukansalon louhosta.
-Heikki Jääskeläinen








